|
Lannoitteet valmistetaan puhtaista luonnon raaka-aineista. Valmistusprosessissa lannoitteet on kuumennettu yli 80 ºC, joten niissä ei ole taudinaiheuttajia ja ne ovat siksi turvallisia käyttää myös raakana syötävien kasvisten ja yrttien lannoitukseen.
Pienen raekoon ansiosta lannoitteiden levittäminen onnistuu koneellisesti ja ravinteet tulevat kasvien käyttöön nopeasti. Lannoitustarve on hyvä tarkistaa analysoimalla maan ravinnetila. Pääravinteiden määrää arvioitaessa lasketaan, että ensimmäisenä vuonna kasvien käytettävissä on kalium kokonaan ja typestä sekä fosforista noin 75 %.
Nestemäiset lannoitteet
Nestemäisiä lannoitteita on saatavissa typpilannoitteena sekä typpi-kalilannoitteena. Ne sopivat käytettäväksi täydennyslannoitteina luonnonmukaisessa tuotannossa sekä viheralueiden hoidossa. Lannoitteiden valmistuksessa on hyödynnetty kompostoinnin yhteydessä vapautuva ammoniakkikaasu muuttamalla se nestemäiseen muotoon.
Biolan Nestemäinen Luomulannoite soveltuu vihannesten taimien lisälannoitukseen ja kovan satorasituksen aikaan esim. tomaatille, paprikalle ja kurkulle varmistamaan kasvien ravinteiden riittävyyttä.
Merilevä
Biolan Merileväuute on luonnollinen kasvin kasvua stimuloiva aine. Merilevän käyttö parantaa kasvien ravinteiden hyväksikäyttöä sekä lisää hallansietokykyä ja kestävyyttä tuholaisia ja sienitauteja vastaan.
Kalkki
Biolan- Puutarhakalkki on nopeavaikutteinen, magnesiumpitoinen liitukalkki. Liitukalkki on peräisin liitukauden aikana meren pohjaan muodostuneista kalkkikerrostumista. Se on rakenteeltaan huokoista ja koostuu lähinnä mikroskooppisten kalkkikuoristen pieneliöiden kuorista. Se on rakeistuksen ansiosta helppoa ja siistiä käsitellä ja levittää. |